Huomatkaa, että vaakunoista voi jättää pois kuningaskunta-asemaa osoittavan kruunun (paitsi niissä, joissa kruunu on pääosassa) sekä ryhmästatusta osoittavan laakeriseppeleen. Jo pelkästään "risukasan" poisjäänti helpottaa kirjontatehtävää merkittävästi. Vaihtoehtoisesti voi kirjoa jotain ihan muuta vain kuningaskunnan tunnusvärejä käyttäen.
Jotkut vaakunat (esim. Ansteorra) toimivat paremmin kilven muotoon tehtyinä, kun taas toisista on hyvin helppo tehdä neliömäinen eli esim. koko pussin täyttävä versio (esim. Lochac, tai Calontir ilman 'hilppeitä'). Yhden elementin vaakunoista voisi myös tehdä 'sirotteisen' eli toistaa vaakunan pääelementtiä monta kertaa pussin sivuilla (esim. Ealdormere, Atenveldt).
Heraldisten värien tarkkoja sävyjä ei myöskään ole määritelty. Punainen on punainen on punainen riippumatta siitä, vivahtaako se vähän siniseen vai keltaiseen. Epäilyksen iskiessä värit äskettäin oppineet taaperoikäiset ovat hyviä testiyksilöitä - jos lanka on heidän mielestään punaista, se on heraldikonkin mielestä luultavasti punaista. Normaalisti hopea kuvataan valkoisella ja kulta keltaisella, joskin kirjonnassa voi tietysti käyttää myös hopea- tai kultalankaa. Vaakunan väriyhdistelmästä vähän riippuu, mitkä sävyt ja langat ovat milloinkin silmälle miellyttävimpiä...
Tähän listasin kuningaskunnat aakkosjärjestyksessä enkä perinteisessä perustamisjärjestyksessä, joka on selailussa aika hankala...
- An Tir: valkoinen (hopea), keltainen (kulta), musta
Vaakunassa musta leijona pystyasennossa valkokeltaisella ruutupohjalla
Valmis, tehnyt Iida. - Ansteorra: keltainen (kulta), musta
Vaakunan pakolliset elementit monisakarainen tähti, 'kehys' ja nouseva aurinko - Artemisia: keltainen (kulta), musta
Vaakunassa pääosassa nuolia pitelevät griipit eli aarnikotkat
Valmis, tekijänä Petronilla. - Atenveldt: valkoinen (hopea), keltainen (kulta), sininen
Vaakunassa pääosassa kultainen aurinko (tämä on siitä yksinkertaisimmasta päästä...) - Atlantia: valkoinen (hopea), sininen
Vaakunassa sinisiä ja valkoisia aaltoja
Varattu Johannalle - Caid: valkoinen (hopea), sininen
Vaakunassa hopeisia "selällään makaavia" puolikuita ja reunus - Calontir: keltainen (kulta), purppura (=sinipunainen, violetti)
Vaakunassa keltainen Calatravan risti purppurapohjalla
Valmis, tehnyt Petronilla. - (Drachenwald: keltainen (kulta), punainen, musta) varattu Sahralle
- Ealdormere: valkoinen (hopea), punainen
Vaakunassa valkoinen kolmilehtinen kukka, jolla vihreät okaat [trillium] - tarjoaa paljon toteutusmahdollisuuksia - East: keltainen (kulta), purppura (=sinipunainen, violetti)
Vaakunassa keltainen "idän kruunu" purppurapohjalla, paljon tämän yksinkertaisemmaksi ei mene! - Gleann Abhann: valkoinen (hopea), punainen, musta
vaakunassa mustaan ja punaiseen halkoisella pohjalla hopeinen oinas pystyssä Varattu Eilgrille! - Lochac: valkoinen (hopea), sininen, punainen
Vaakunassa sinisiin ja valkoisiin neljänneksiin jaettu pohja, joiden päällä punainen risti ja sen päällä valkoiset tähdet; soveltunee hyvin laskettuihin tekniikoihin
Varattu Alinalle! - Meridies: valkoinen (hopea), musta; vaakunassa hopeapohjalla leveä musta palkki, jonka päällä hopeiset kruunu ja viisisakaraisia tähtiä; tämä on myös yksinkertaisemmasta päästä
Valmis, tehnyt Alina. - Middle: valkoinen (hopea), punainen
Vaakunassa hopeisen pohjan päällä punainen palkki, koko kentän poikki vihreä "Drachenwaldin lohikäärme"
Valmis, tekijänä Petronilla. - Northshield: valkoinen (hopea), keltainen (kulta), musta
Vaakunassa hopeinen kompassiruusu mustalla pohjalla (kulta tulee laakeriseppelen ja kruunun mukana)
Valmis, tehnyt Iida. - Outlands: keltainen (kulta), vihreä
Vihreällä kilvellä hopeinen loikkaava hirvi ja kultainen reunus
Valmis, tehnyt Petronilla. - Trimaris: valkoinen (hopea), sininen
Sinivalkoisella aaltotaustalla triskeleitä, kruunu, tähtiä... (vähän värejä, mutta paljon "hituja") - West: keltainen (kulta), vihreä
Keltaisella pohjalla vihreällä ääriviivalla piirretty kolmikärkinen kruunu
Valmis, tehnyt Alina. - Æthelmearc: valkoinen (hopea), keltainen (kulta), punainen
Punaisessa kentässä valkoinen kärrynpyörän tai lumihiutaleen näköinen escarbuncle (parempi kuva tuosta kuviosta löytyy kuningaskunnan epävirallisesta merkistä); keltainen väri tulee mukaan vasta kruunun ja laakeriseppeleen myötä
Varattu Johannalle
Ihanaa, Johanna! Kiitos! Tästä on valtavasti apua :)
VastaaPoistaMie tahtoisin tehdä An Tirin, (siis sen valko-keltainen-kenttä-jossa-on-leijona-joka-on-kasvissyöjä-koska-sillä-on-seppele). Saisin luutavasti ainakin kirjonan tehtyä nuijasodaksi valmiiksi, jos joku muu sitten ompelee.
VastaaPoistaLaittakaa miulle postia aiheeseen liittyen, voin tehdä myös jonkin toisen jos niikseen tahdotaan. Tv. Ida J
Hei!
VastaaPoistaAnTir sujuu lupsakasti, ja töitäkään ei tälle viikolle taida juuri siunaantua. Voisin siis hyvillä mielin tehdä toisenkin pussukan, ajattelin Nothsieldiä, joskin tekisin sen mustalle pohjakankaalle. Passaako?
Tähän väliin on pakko sanoa että olen jokseenkin aina kammonnut mustan kirjontalangan käyttöä, jopa harjoitteluni blackworkiin tein tumman violetilla langalla.. Vyyhti mustaa kuitenkin löytyi leijonaa varten. (onneksi, sillä eilen oli sunnuntai, eikä lähimarket ainakaan kirjontalankoja myy!)
yhteysdenottoa odotellen, Iida J
Minäkin voisin yrittää kantaa korteni kekoon. Kätköistäni löytyi keltaista pellavaa ja vihreää silkkilankaa, joten ajattelin näpertää saksalaisella lasketulla tekniikalla Westin pussukan.
VastaaPoistaT. Alina
Sain Westin pussukan valmiiksi, joten jatkan kruunulinjalla ja teen seuraavaksi Meridiesin. T. Alina
VastaaPoistaMeridies on valmis ja aloitin Lochacia. Pitäisi kai laittaa tänne kuvia, kunhan saan niitä otettua.. Alina
VastaaPoistaOlisi tosiaan ihanaa saada kuvia! Melkoista vauhtia olet edennyt, Alina!
VastaaPoista