keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Alinan pussukat



Tässä ovat valmiit pussukkani: West, Lochac ja Meridies. Ne on kirjottu silkkilangoilla pellavakankaalle käyttäen laskettua laakapistoa.

West oli mukavan helppo kruunukuvio, joka onnistui mielestäni oikein hyvin. Koska kuvio oli niin yksinkertainen, toistin sitä useamman kerran jotta pussiin sai hiukan mielenkiintoa. Minulla ei ollut keltaista lankaa, joten ompelin pussin samalla langalla kuin kirjoin. Koska ommel näkyy selvästi, jouduin laskemaan tarkasti jokaisen piston pituuden, mutta vaiva kannatti sillä lopputulos on erittäin siisti. Lisäsin vielä alanurkkiin silkkiset tupsut täydentämään kokonaisuutta. Kiinnitysnauhat ovat silkkistä sormeiltua nyöriä.

Meridiesin pussukkaan muunsin vain hiukan Westiin käyttämääni kruunukuviota ja lisäsin sen päälle kolme tähteä. Tässä kohtaa aloin tulla kärsimättömästi ja mustasta pohjaankaasta lankojen laskeminen on tuskaista hommaa, joten tähdistä ei tullut keskenään aivan saman kokoisia. Kelvannevat kuitenkin. Ompelin pussin kasaan valkoisella pellavalangalla ja viimeistelin silkkitupsuilla ja haarukkanyörillä.

Lochacin pussiin näin paljon enemmän vaivaa kirjonnassa. En halunnut koota taustaa monesta pienestä kangaspalasta, joten peitin koko pussin etuosan kirjonalla. Yksinkertainen kuvio syntyi kuitenkin melko nopeasti ja tuskattomasti. Sininen lanka, jota minulla sattui nyt olemaan, on kovin tummaa ja näyttää sisällä melkein mustalta, mutta päivänvalossa sen kyllä tunnistaa siniseksi. Pohjakankaan epätasaisuuksien takia joidenkin pistojen välistä kuultaa hiukan pohjakankaan valkoista läpi.

Olen tulossa Nuijasotaan vasta viimeiseksi viikonlopuksi. Riittääkö jos tuon pussit silloin mukanani?

Alina

1 kommentti:

  1. Aivan ihania pussukoita! Uskomattoman siron sait Lochacin kruunusta lasketuilla pistoilla, wow! Tykkään myös keltaisen pussin ideasta käyttää laskettuja pistoja "ääriviivana", näyttää todella tyylikkäältä.

    Minulle ainakin tulee lasketuista laakapistoista aina mieleen ääriään myöten täytetty pinta, vaikka tiedänkin, että niitä käytettiin myös näin. Piristävää nähdä, kuinka kauniit ne ovat myös kevyemmin toteutettuna ;)

    Käsittääkseni Kathryn on lähdössä vasta Nuijasodan jälkeen, joten ehtivät hyvin mukanasi ;)

    VastaaPoista